12 Sep EU:ssa matkustaminen

Matkustusasiakirjat

On aina suositeltavaa pitää mukana passia tai henkilötodistusta myös Schengen-alueella matkustettaessa, vaikka niitä ei tarvita rajalla. Eteen voi tulla tilanteita, joissa henkilöllisyys on todistettava.  Schengen-alueeseen kuuluvalla EU-maalla voi olla kansallisia sääntöjä, jotka edellyttävät henkilötodistusta matkailijoilta.

Bulgariaan, Kroatiaan, Kyprokseen, Irlantiin, Romaniaan tai Iso-Britanniaan matkustettaessa tai sieltä tullessa, voimassa oleva henkilötodistus tai passi on esitettävä. Nämä maat kuuluvat EU:hun, mutteivät sisärajattomaan Schengen-alueeseen.

Matkustusasiakirjan tai ajokortin katoamisesta on aina tehtävä ilmoitus lähimmälle poliisiasemalle.

Terveydenhoito

Matkailijan on ennen matkalle lähtemistään syytä hankkia Kansaneläkelaitoksesta eurooppalainen sairaanhoitokortti, joka oikeuttaa välttämättömään sairaanhoitoon Euroopassa.

Kortilla ei saa korvausta sairastumisesta tai onnettomuudesta johtuvasta poikkeuksellisesta kuljetuksesta kotimaahan, joten asianmukainen matkavakuutus on myös tarpeen.

Ennen matkalle lähtöä kannattaa myös huomioida seuraavat asiat:

Oma terveystilanne. Jos sinulla on jokin pitkäaikaissairaus tai säännöllinen lääkitys tai olet raskaana, sinun on syytä keskustella lääkärisi kanssa.

Matkakohteen tartuntatautitilanne ja rokotussuositukset tulee selvittää. Ne löytyvät seuraavien viranomaisten Internet-sivuilta:

Vakuutussuojan riittävyys on tarkistettava omasta vakuutusyhtiöstä. Jotkin vakuutusyhtiöt rajaavat vakuutusturvan ulkopuolelle ennen matkaa alkaneet sairaudet ja sattuneet tapaturmat sekä raskaudesta tai synnytyksestä aiheutuneet kustannukset.

Ennen matkaa on muistettava tautien ja tapaturmien ennaltaehkäisy, ja matkan aikana tulee huolehtia seuraavista asioista:

 

 

  • Rokotussuoja ja malarian estolääkityksen tarve
  • Riittävä elintarvike- ja käsihygienia.  Turvallisinta on käyttää keitettyä tai pullotettua vettä juomiseen ja hampaiden pesuun.
  • Nauti riittävästi nestettä.
  • Vältä liiallista alkoholinkäyttöä, sillä se altistaa tapaturmille.
  • Suojaudu auringolta asianmukaisella vaatetuksella, suojavoiteilla ja aurinkolaseilla.
  • Suojaudu hyönteisten pistoilta.

 

 

Eläinten ja kasvien kuljettaminen

EU-kansalaisena voit matkustaa vapaasti kissasi, koirasi tai frettisi kanssa, jos sillä on eurooppalainen lemmikkieläinpassi. Jos viet eläimen Suomeen, Irlantiin, Maltalle tai Iso-Britanniaan, sille on annettava estolääkitys lapamatoa vastaan enintään 5 vrk ja vähintään 1 vrk ennen sen saapumista maahan.

[adinserter block=”7″]

[adinserter block=”12″]

[adinserter block=”14″]

 Eläintuotteiden kuljettaminen

EU:n sisällä matkustettaessa eläintuotteiden kuljettamista koskevia yleisiä rajoituksia ei ole, sillä kaikissa EU-maissa noudatetaan samoja tiukkoja eläinlääketieteellisiä määräyksiä. Tämä pätee myös silloin, jos olet tulossa Andorrasta, Liechtensteinista, Norjasta, San Marinosta tai Sveitsistä tai matkustamassa näihin maihin.

Jos saavut EU:n alueelle jostakin muusta kuin edellä mainitusta maasta, et saa tuoda mukanasi mitään liha- tai maitotaloustuotteita ilman virallista eläinlääkärin todistusta.

Alkoholin, tupakan ja käteisen kuljettaminen

Kun matkustat EU-maasta toiseen, saat viedä tupakkaa ja alkoholituotteita omaan käyttöön, mutta et jälleenmyyntiä varten. EU:n lainsäädännön mukaan sinun ei tarvitse todistaa, että tuotteet on tarkoitettu omaan käyttöön, jos mukanasi on alle:

  • 800 savuketta
  • 400 pikkusikaria
  • 200 sikaria
  • 1 kg tupakkaa
  • 10 litraa väkeviä alkoholijuomia
  • 20 litraa väkevää viiniä
  • 90 litraa viiniä (joista enintään 60 litraa kuohuviinejä)
  • 110 litraa olutta.

Kuljetettaessa EU-maasta toiseen vähintään 10 000 euroa tai vastaava summa muuta valuuttaa, on tarkistettava lähtö-, kohde- ja kauttakulkumaiden viranomaisilta, tuleeko rahat tullata. Jos EU:n alueelta viedään tai sinne tuodaan 10 000 euroa tai vastaava summa muuta valuuttaa, rahoista tulee ilmoittaa tulliviranomaisille.

Lisätietoa: tulli.fi

 

Hätätilanteet

Eurooppalaiseen hätänumeroon 112 voit soittaa maksutta kaikkialla EU:ssa. Numerosta tavoitat heti kaikki hätäpalvelut: poliisin, ambulanssin ja palokunnan.

Tieliikenteen turvallisuus

Liikennesäännöissä ja liikenteen turvallisuussäännöissä on jonkin verran eroja eri EU-maiden välillä. Ennen matkaa kannattaa tutustua kansallisiin sääntöihin. Lataa mobiililaitteeseesi Going Abroad –sovellus, josta saat kätevästi tietoa eri EU-maiden liikennesäännöistä. Esimerkkejä:

  • EU-maissa on käytettävä turvavyötä kaikissa ajoneuvoissa.
  • Lasten on lisäksi käytettävä asianmukaisia turvaistuimia henkilöautoissa ja kuorma-autoissa.
  • Matkapuhelimen käyttö ajon aikana ilman hands-free-laitetta on kielletty useimmissa EU-maissa.
  • Korkein sallittu kuljettajan veren alkoholipitoisuus vaihtelee maittain. Joissakin maissa kuljettajan veressä ei saa olla yhtään alkoholia.
  • Nopeusrajoitukset vaihtelevat tietyypin ja ajoneuvon mukaan.
  • Autojen ja polkupyöräilijöiden turvavarustusta koskevissa säännöissä on jonkin verran maakohtaisia eroja.
  • Joissakin maissa huomiovalojen ja/tai talvirenkaiden käyttö on pakollista.

 

Lähteet:

http://europa.eu/youreurope/citizens/travel/index_fi.htm

[adinserter block=”1″]

[adinserter block=”2″]