Kööpenhamina

03 Aug Kööpenhamina

Kööpenhaminan alueella on paljon nähtävyyksiä. Useat museot odottavat vierailijoita, Ströget-kävelykadun varrelta löytyy mielenkiintoisia kauppoja, ja kuuluisa huvipuisto Tivoli tarjoaa elämyksiä perheen pienimmille ja miksei isommillekin. Unohtaa ei sovi myöskään kuuluisaa Pieni Merenneito -patsasta.

[adinserter block=”14″]

Joitakin nähtävyyksiä

Tivoli

Tivoli on maailman toiseksi vanhin huvipuisto, joka sijaitsee pääkaupungin keskustassa rautatieasemaa vastapäätä. Alueen pinta-ala on kahdeksan hehtaaria. Huvipuisto houkuttelee vuosittain noin 4,5 miljoonaa kävijää. Huvipuiston perusti upseeri Georg Carstensen, ja se avattiin yleisölle 15. elokuuta 1843. Alkuperäinen nimi oli  Tivoli & Vauxhall, mutta nimen loppuosa poistettiin käytöstä vuonna 2004. Nykyisin huvipuisto on muuttunut huomattavasti, ja vanhoilta ajoilta on säilynyt vain puinen vuoristorata vuodelta 1914, Rutschebane, joka on Tivolin vanhin, suurin ja suosituin laite.

Tivolissa on kaikenikäisille suunnattuja huvilaitteita, ravintoloita ja kahviloita. Huvipuisto toimii myös lukuisten komediateatterin esitysten ja konserttien pitopaikkana. Musiikki on kuulunut olennaisena osana Tivoliin jo perustamisvuodesta lähtien, jolloin musiikilliseksi johtajaksi tuli säveltäjä-kapellimestari Hans Christian Lumbye. Hän toimi tehtävässään 30 vuotta, ja hänen säveltämänsä Samppanjagaloppi on yhä edelleen Tivolin vuosittaisten avajaisten alkusävelmä. Tivoli on avoinna kesäisin toukokuun alusta syyskuun puoleenväliin sekä marras-joulukuussa, jolloin siellä järjestetään joulukarnevaalit. Erityisesti halloweenin aikaan Tivoli häikäisee iltavalaistuksellaan ja upeilla koristeillaan.

Pieni Merenneito

Pieni Merenneito on kuvanveistäjä Edvard Eriksenin pronssiveistos, joka sijaitsee Kööpenhaminan satamassa Churchill-puistossa. Se paljastettiin elokuussa 1913. Carlsbergin panimosukuun kuulunut Carl Jacobsen oli tilannut patsaan Erikseniltä ihastuttuaan H. C. Andersenin satuun perustuvaan Pieni Merenneito -balettiin. Patsas on nykyisin Kööpenhaminan symboli, joka lukeutuu kaupungin tunnetuimpiin nähtävyyksiin. Patsas on myös vieraillut vuonna 2010 Shanghain maailmannäyttelyssä – runsaasta vastustuksesta huolimatta. Vierailu kesti puoli vuotta, ja sen aikana patsaan tilalla oli videoinstallaatio.

Kaupungintalon merkittävin piirre on epäsymmetrisyys. Torni ei ole keskellä, vaan lähellä rakennuksen oikeaa reunaa. Lisäksi rakennuksen oikea ja vasen puoli näyttävät erilaisilta. Tämä johtuu siitä, että rakennuksen sivuilla olevat osat on rakennettu eri aikoina.

[adinserter block=”4″]

Slotsholmen (Linnasaari)

Slotsholmenin saari lähellä ydinkeskustaa tarjoaa monia nähtävyyksiä. Alueen rakennuksista merkittävin on Christiansborgin palatsi. Siellä toimii Tanskan parlamentti, ja rakennuksessa on on myös kuninkaalliset huoneistot. Palatsissa kannattaa vierailla kesällä, jolloin se on auki ma – su klo 10 – 17. Lokakuusta huhtikuuhun se on suljettu maanantaisin.  Alueella on myös lukuisia museoita. Näitä ovat muun muassa  Tøjhusmuseet eli sota- ja asemuseo sekä upea taidemuseo Thorvaldsens Museum.  Näkemisen arvoinen on myös kuninkaallinen kirjasto, Den Sorte Diamand (musta timantti). Se on avattu vuonna 1999 vanhan, vuodelta 1906 peräisin olevan kirjaston yhteyteen. Kirjastossa on kahvila ja konserttisali, ja lisäksi siellä toimivat Tanskan valokuvamuseo, sarjakuvamuseo ja kirjamuseo.  Saarelta löytyy myös Slotskirke-kappeli, kuninkaalliset hevostallit, teatterimuseo sekä juutalaismuseo.

[adinserter block=”3″]

Viehättävät kirkot

Kööpenhaminassa on lukuisia viehättäviä kirkkoja. Näitä ovat muun muassa:

Nyhavn

Sekä turistien että paikallisten asukkaiden suosima vanha satama Nyhavn sijaitsee Kongens Nytorv –metroaseman vieressä. Useat kaupungin suurimmista nähtävyyksistä, kuten kuninkaallinen palatsi ja Pieni merenneito, sijaitsevat alueen eteläpuolella. Nyhavnista voi lähteä laivakierroksille. Alueen lähistöllä sijaitsee omalaatuinen teatteritalo, jonka luota merellisen Kööpenhaminan näkee erinomaisesti. Läheisiin nähtävyyksiin kuuluu myös Kunsthal Charlottenburg -taidemuseo.

Pyöreä torni (Rundetårn)

Köbmagergade-kävelykadulla, posti- ja telemuseota vastapäätä, sijaitsee Pyöreä torni (Rundetårn). Se on näköalapaikka, jossa järjestetään myös konsertteja ja taidenäyttelyitä. Torni rakennettiin vuonna 1642 observatorioksi. Sellaisena se myös yhä toimii ja onkin näin maailman vanhin alallaan. Observatorio on avoinna talvikaudella tiistaisin ja torstaisin klo 18 – 21. Tornin huippu on 41,55 metrin korkeudessa.

Muita nähtävyyksiä

  • Kristiania on vuodelta 1971 peräisin oleva ns. vapaa kaupunginosa, jossa on mitä erilaisimpia upeita rakennuksia ja runsaasti kulttuuritarjontaa.
  • Amalienborgin linna on Tanskan kuninkaallisten koti. Useina merkkipäivinä, kuten kuningattaren syntymäpäivänä 14.1., kuningasperhe tulee tervehtimään kansaa parvekkeelta. Linnan museo esittelee kuningasperheen historiaa. Päivittäin kello 12.55 tapahtuva vartion vaihto on vaikuttava seremonia.
  • Kööpenhaminan yliopiston ylläpitämässä kasvitieteellisessä puutarhassa on esillä Tanskan suurin kokoelma erilaisia kasveja, muun muassa orkideoita. Suuressa kasvihuoneessa, Palmutalossa, on esillä tropiikin kasveja ja puita.
  • Charlottenborg on perinteinen kartano Kongens Nytorvin alueella, jossa toimii nykyisin useita kulttuurilaitoksia ja jossa järjestetään erilaisia näyttelyitä.
  • Dansk Design Center (Tanskan muotoilun keskus) esittelee tanskalaista muotoilua viidessä kerroksessa.
  • Glyptoteket on historiallinen museo, joka on jaettu kahteen osaan. Museossa on kaikkiaan esillä 10 000 teosta. Toisessa osassa on esillä Egyptin, Kreikan ja Rooman patsaita sekä muuta esineistöä, ja toisessa osassa esitellään Euroopan historiaa.
  • Rosenborg on renessanssin ajoilta peräisin oleva palatsi, jossa on nähtävillä muun muassa Tanskan kruununjalokivet.
  • Nationalmuseet on Tanskan kansallismuseo, jossa on esillä laaja kokoelma viikinkitavaroita sekä klassisia ja itämaisia esineitä, kuten muun muassa egyptiläinen muumio.
  • Tøjhusmuseet (Tanskan kuninkaallinen varusmuseo) esittelee Tanskan armeijan kalustoa 1600-luvulta lähtien.
  • Kööpenhaminan eläintarhaan on neljä kilometriä Tivolista ja päärautieasemalta. Siellä voi tutustua muun muassa noin kolmeenkymmeneen matelijaan ja sammakkoeläimeen, simpansseihin, terraarioeläimiin, herppeihin, jättikonniin, euroopansuokilpikonniiin, kyihin, hietasisiliskoihin sekä Galapagossaarten jättiläiskilpikonniin.
  • Danmarks Akvarium (Tanskan akvaario) sijaitsee Charlottenlundissa, jonne pääsee keskustasta junalla viidessätoista minuutissa. Siellä on noin 70 akvaariota ja 300 erilaista eläinlajia. Enimmäkseen akvaarion asukkaat ovat kaloja, mutta siellä on muun muassa myös sammakkoeläinlajeja, joista kiinnostavin lienee kiinanjättisalamanteri (Andrias davidianus). Se kasvaa puolitoistametriseksi, ja on yksi maailman suurimmista sammakkoeläinlajeista.

Ostokset

  • Ströget on kävelykatu Kööpenhaminan keskustassa. Se koostuu useammasta kadusta: Östergade, Nygade, Vimmelskaftet ja Fredrikberggade. Koska kävelykadun asiakkaista suurin osa on turisteja, hinnat ovat melko kalliita. Rautatieaseman puolelta löytyy useita edullisia kebab-paikkoja ja kohtuuhintaisia liikkeitä. Pienemmiltä poikkikaduilta voi tehdä löytöjä. Kävelykadulla on myös suuri tavaratalo, josta löytyy kaikkea mahdollista. Pienestä matkamuistomyymälästä voit löytää vaikkapa Tanskan kansallispukuun puetun nuken sekä pienen ja viehättävän Kööpenhamina-viirin.
  • Magasin du Nord on yli satavuotias ja viehättävä ostoskeskus.
  • Illum on Strögetin keskellä sijaitseva, kahdeksankerroksinen tavaratalo, joka on perustettu vuonna 1891.
  • Fields Skandinavian suurin ostoskeskus, jonka pinta-ala on 115 000 m² ja jossa on 140 liikettä. Se sijaitsee Amagerin saarella lähellä lentokenttää.

Kuvat: CC-lisenssillä / Mik HartwellJulian Herzog, Ib Rasmussen

[adinserter block=”7″]

huhti 17, 2024 - ke
Kööpenhamina, Tanska
hajanaisia pilviä
4°C hajanaisia pilviä
Wind 3 m/s, S
Humidity 89%
Pressure 754.56 mmHg

[adinserter block=”12″]

Kuinka Kööpenhaminaan pääsee?

Basic RGBKööpenhaminassa toimii Kastrupin lentoasema, joka on lentoyhtiö SAS:n kotikenttä. Finnairilla, SAS:llä ja Blue1:llä on suoria lentoja Helsingistä Kööpenhaminaan. Blue1:llä on lentoja Oulusta ja SAS:llä Turusta. Useat halpalentoyhtiöt liikennöivät kentältä lähes kaikkialle Eurooppaan.

Yksinkertaisinta on matkustaa kentältä keskustaan junalla. Juna lähtee terminaalin alakerrasta. Rautatieasemalle (Hovedbanegården/København H) pääsee 12 minuutissa.

Lentoasemalta on myös metroyhteys keskustaan. Matka kestää noin 15 minuuttia ja lippu maksaa paikallisjunan verran.

Malmön lentoasemalta Ruotsista pääsee junalla Kööpenhaminaan puolessa tunnissa. Useat halpalentoyhtiöt liikennöivät Malmöön.

Basic RGBTukholmasta on suora junayhteys Kööpenhaminaan. Kaikki junat pysähtyvät päärautatieasemalla. Ison-Beltin ja Juutinrauman sillat takaavat yhteydet vaikkapa Århusiin ja Malmöhön.

bussi

Myös linja-autot pysähtyvät rautatieasemalla. Yhteyksiä on Tanskan eri osista ja muun muassa myös Malmöstä.

Kööpenhaminaan on suhteellisen helppo tulla myös autolla. Tukholmasta Malmöhön on 650 kilometriä. Sieltä pääsee Juutinraumansiltaa pitkin Kööpenhaminaan. Sillan käytöstä veloitetaan siltamaksu, jonka suuruus (20 – 150 €) määräytyy kulkuneuvon ja sen pituuden mukaan.

laivaKaupunkiin voi tulla laivalla Oslosta ja Puolasta.

[adinserter block=”1″]

Kööpenhaminan sisäinen liikenne

  • Kööpenhaminassa on helppoa liikkua polkupyörällä. Sellaisen voi myös vuokrata, ja on myös mahdollista käyttää city-polkupyöriä. Niitä saa keskustan polkupyörätelineistä 20 kruunun panttia vastaan. Pantin saa takaisin, kun palauttaa pyörän. Näitä pyöriä saa kuitenkin käyttää vain keskustan alueella, sillä muuten joutuu maksamaan sakkoa.
  • Julkista liikennettä hoidetaan metrolla, junilla ja linja-autoilla. Halvin lippuvaihtoehto on kahden vyöhykkeen kertalippu, joka maksaa 24 kruunua aikuisilta ja 12 kruunua lapsilta. Sillä on tunnin vaihto-oikeus. Lippuja on saatavilla lippukioskeista, automaateista, puhelimitse ja kuljettajilta. Myynnissä on myös kymmenen matkan sekä 24 ja 72 tunnin lippuja.
  • Kööpenhaminan automaattimetrossa on kaksi linjaa, jotka liikennöivät muun muassa lentoasemalta keskustaan. Linja-autoverkko on kattava, mutta sen käyttöä hankaloittaa karttojen vähäisyys. Niitä ei pysäkeillä juurikaan ole. Osalla linja-autoista on vain numerot. Kuusi ns. ”A-linjaa” (numeron perässä on A-kirjain) muodostavat linja-autoliikenteen ytimen, mutta niillä ei ole päivisin varsinaisia aikatauluja, sillä ne liikennöivät 2 – 6 minuutin välein. S-linja-autot liikennöivät lähiöihin, mutta eivät pysähdy kaikilla pysäkeillä. Ruuhka-aikoina kulkevat pikavuorot, E-linja-autot. Öisin pääsee liikkumaan N-linja-autoilla.
  • Tarjolla on myös opastettuja laivaretkiä, joita tarjoavat DFDS Canal Tours sekä Netto-bådene.
  • Taksi kustantaa Kööpenhaminassa 11 – 16 kruunua kilometriltä (1,5 – 2 €). Aloitusmaksu on 25 kruunua.

[adinserter block=”2″]