06 Dec Odense

Fynin saarella Etelä-Tanskassa sijaitseva Odense on Tanskan kolmanneksi suurin kaupunkitaajama Kööpenhaminan ja Aarhusin jälkeen. Kunnan asukasluku on 195 797. Kuuluisa lastenkirjailija Hans Christian Andersen oli kotoisin Odensesta, ja kaupunki on myös Fynin saaren pääkaupunki. Kaupungista löytyy muun muassa hurmaavia katuja, useita museoita ja paljon aktiviteetteja, eläintarha, viehättäviä viheralueita ja vaikka mitä.

Joitakin nähtävyyksiä

Taidekellari (Kunstkaelderen)

Taidekellari on viehättävä paikka, jossa 15 – 18 taiteilijaa esittelee upeita teoksiaan. Näytillä on maalauksia, grafiikkaa, keramiikkaa, meksikolaista taidetta, kivitöitä, lasitöitä ja koruja. Kaikki taiteilijat on mahdollista tavata.

Taidegalleria Filosoffen

Filosofgangen (filosofiakäytävä) ei oikeastaan ole museo, vaan kuvakertomusten, muotoilun ja ajatustenvaihdon kohtaamispaikka. Tiloissa järjestetään sensuroimattomia näyttelyitä, erillisiä näyttelyitä, taiteilijayhdistysten näyttelyitä seka kansallisia ja kansainvälisiä design-näyttelyitä.

Odensen taidegalleria (Kunstgalleriet-Odense)

Vuonna 1990 avatussa Odensen taidegalleriassa esitellään tanskalaista ja kansainvälistä nykytaidetta. Museo on tärkeä Odensen ja Fynin saaren kulttuurielämän tukija.

Hans Christian Andersenin kohteet

  • Kuuluisan lastenkirjailijan synnyinpaikka sijaitsee vanhalla kävelykadulla. Hans Christian Andersenin museo avattiin vuonna 1908, ja siellä voi tutustua hänen elämäänsä ja töihinsä. Se on yksi maailman vanhimmista taiteilijoiden kotimuseoista. Siellä voi tutustua hänen teoksiinsa tietokoneen avulla ja kuunnella tarinoita useissa kuuntelupisteissä. Museon kaupassa on laaja valikoima Andersenin kirjoja sekä hänen elämäkertojaan useilla kielillä. Katso video Hans Christian Andersenin museosta (Vimeo)
  • H.C. Andersenin lapsuudenkoti on pieni talo, jossa kirjailija asui vanhempiensa kanssa 2-vuotiaasta 14-vuotiaaksi. Se avattiin museona vuonna 1930. Talossa on pienenpieniä huoneita, joihin kirjailijan rakkaimmat lapsuusmuistot liittyvät. Alle 18-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi.
  • Funen Village on Fynin saarella sijaitseva ulkoilmamuseo, jossa on maalaismaisemia 1700- ja 1800-luvuilta. Alueelle on luotu kokonainen kyläympäristö ristikkorakennetaloineen, aitoineen, tuotantoeläimineen, lampineen ja katuineen. Koko kylä on viljelysmaata. Museo esittelee 1850-luvun maalaiselämää.
  • Paasketraeden ja Adelgaden kulmassa sijaitsee vanha köyhien koulu (Fattigskole). Muistolaatassa kerrotaan, että Andersen kävi tätä koulua. Rakennus on peräisin vuodelta 1570, ja se edustaa perinteistä renessanssityyliä. Koulu on osa nelisiipistä rakennuskokonaisuutta, jossa on kaksi alkuperäistä kauppiaan taloa.
  • Kuningas Fredrik IV halusi hallituskautensa lopussa maakunnallisiin linnoihinsa samaa mukavuutta kuin Kööpenhaminassa. Niinpä hänen aloitteestaan tehtiin sopimus Odensen linnan (Odensegård) rakentamisesta. Se valmistui kymmenen vuotta myöhemmin. Linnan suunnitteli Rosenborgin linnan puutarhuri J.C. Krieger, ja se rakennettiin barokkityyliin. Nykyisin linnassa kokoontuu Odensen kaupunginhallitus, joten sinne ei pääse sisään.
  • Vaskepladsen (pesupaikka) on paikka, jossa Andersenin äiti ja monet muut ylemmän luokan kansalaiset pesivät pyykkejään. Siellä on yhä kivilaatta, jolla he seisoivat.
  • Tinderbox on lasten kulttuurikeskus, jossa lapset voivat tutustua Andersenin satuihin leikkien, tarinankerrontojen, teatterin ja taiteen kautta. Talo innostaa leikkimään, ja siellä on runsaasti mahdollisuuksia lapsille ja aikuisille.
  • Odensessa on myös lukuisia Andersenin satuihin perustuvia veistoksia. Lisätietoa (englanniksi): http://www.visitodense.com/ln-int/funen/monuments/fairy-tale-sculptures-odense

Pyhän Knuutin tuomiokirkko

Pyhän Knuutin tuomiokirkko on 1300-luvulla rakennettu goottilainen katedraali, jossa on korkea keskilaiva. Yleisen mielipiteen mukaan se on Tanskan kaunein goottilaisrakennus. Kirkko on saanut nimensä Pyhän Knuutin mukaan, joka murhattiin vuonna 1086. Hänen luunsa ovat esillä kryptassa. Kuninkaat Hans ja Kristian II on myös haudattu tuomiokirkkoon. 1500-luvulta peräisin oleva, Claus Bergin veistämä alttaritaulu on upea yksityiskohta.

Pyhän Johanneksen katedraali

Pyhän Johanneksen katedraali rakennettiin nykymuodossaan 1300-luvulla entisen puisen kappelin tilalle. Basilikassa on koettu monia historiallisia tapahtumia, kuten esimerkiksi kuningas Stanislaw August Poniatowskin kruunajaiset vuonna 1764. Kirkossa on järjestetty myös monia kuninkaallisia häitä ja hautajaisia. Sodan jälkeen kunnostettu kirkko vihittiin uudelleen käyttöön 9.6.1960. Vihkimyksen suoritti kardinaali Stefan Wyszynski, joka oli Puolan arkkipiispa. Hänen hautansa on basilikassa, ja kryptassa on useita muita hautoja. Nykyisin kirkossa järjestetään useita hengellisen musiikin tilaisuuksia, muun muassa urkukonsertteja kesäisin.

Odensen eläintarha

Odensen eläintarha äänestettiin vuosina 2013 – 2015 Euroopan parhaaksi. Siellä on noin 500 000 kävijää vuosittain. Pääset ihastelemaan eläimiä kaikkialta maailmasta ja voit tutustua muun muassa siperiantiikereihin, simpansseihin, seeproihin, kirahveihin, tapiireihin, jättilaismanaatteihin ja pingviineihin. Alueella on myös ravintola ja kahvila sekä useita leikkikenttiä lapsille.

Ostokset

  • Georg Jensen Damask on vaateliike, jossa yhdistyy 250 vuoden kudontaperinne sekä nykyaikaiset trendit ja visiot.
  • Inspiration Zinckistä löytyy lahjaideoita ja sisustustuotteita.
  • Sinnerupissa on laaja valikoima sisustustuotteita: huonekaluja sekä tarvikkeita kylpyhuoneeseen, keittiöön, olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen. Naistenvaate- ja asusteosasto löytyy myös.
  • Ganni myy perinteisiä tanskalaisia muotivaatteita tyylitietoisille naisille.
  • Dr. Adams on useita huippumerkkejä myyvä muotiliike.
  • Den Lille Ida on upea liike naisille, jotka arvostavat kauniita laadukkaita vaatteita. Sieltä saa muun muassa Diane von Furstenbergin, IROn, Heartmaden ja Isabel Marantin tuotteita.
  • Glad Samler Recordsista löytyy laaja vinyylilevyjen valikoima, joka kasvaa viikoittain.
  • Dragon´s Lair myy kaikkea roolipelaamiseen: kirveitä, miekkoja, haarniskoja ja paljon muuta.
  • Kramboden on vanhassa 1500-luvun kauppiastalossa sijaitseva museokauppa, josta saa antiikkiesineitä, uusvanhaa varastoa ja museotavaroiden kopioita.
  • * Ostoskeskus Rosengårdcentretistä löydät yli 160 liikettä sekä useita supermarketteja, ravintoloita ja kahviloita.
  • * Tavaratalo Magasin Odensesta saa naisten, miesten ja lasten vaatteita, lifestyle-tuotteita, hajuvesiä ja asusteita.
  • * Ostoskeskus Tarup Center sijaitsee Odensen koillisosassa, ja siellä on 44 liikettä.

Kuvat: CC-lisenssillä / Julian Herzog dronepicr,

huhti 17, 2024 - ke
Odense, Tanska
pieni sade
7°C pieni sade
Wind 2 m/s, NNW
Humidity 71%
Pressure 755.31 mmHg

Kuinka Odenseen pääsee?

Basic RGB

Hans Christian Andersenin lentokenttä palvelee aluetta. Sinne tehdään paljon charter-lentoja, ja se on Tanskan keskeisimmällä paikalla sijaitseva lentokenttä. Noin neljällä miljoonalla ihmisellä on mahdollisuus päästä lentokentälle kahdessa tunnissa. Kööpenhaminasta ja Aarhusista on linja-autoyhteydet Odenseen.

Odensen sisäinen liikenne

  • Odensen julkinen liikenne hoituu linja-autoilla. Kaupungissa on myös laaja pyörätieverkosto, ja pyörävuokraamoita on useita. Lisätietoa (englanniksi): http://www.visitodense.com/ln-int/funen/bike-rental/bicycle-rental-odense Auton vuokraaminen on myös vaihtoehto. Tutustu autovuokraamoihin täällä (englanniksi).