22 Apr Reykjavik

 Lounais-Islannissa purojen ja jokien keskellä sijaitseva Reykjavik on maan pääkaupunki, jonka asukasluku on noin 121 000. Näin ollen se on myös maan ylivoimaisesti suurin kaupunki. Suur-Reykjavikin alueella on 210 660 asukasta. Kaupungin suurin joki on Elliðaá, joka on suosittua virkistysaluetta ja jonka varrella on kävely- ja pyöräilyteitä. Erityisesti kaupunki tunnetaan kuuluisasta maauimalastaan, jonka altaiden vesi tulee geysireistä eli kuumista lähteistä. Reykjavik on yksi maailman kirjallisuuskaupungeista, ja se sai arvonimen vuonna 2009 ensimmäisenä kaupunkina, jonka kansallinen kieli on jokin muu kuin englanti. Samana vuonna kaupungissa sijaitseva historiallinen arnemagnelainen käsikirjoituskokoelma lisättiin UNESCOn Maailman muisti –rekisteriin.

[adinserter block=”14″]

Joitakin nähtävyyksiä

Hallgrimskirkja

Hallgrimskirkja on vaikuttava kirkkorakennus ja Reykjavikin maamerkeistä merkittävin. Kirkon tornin voi nähdä kaikkialta kaupungista. Rakennuksen suunnitteli Guðjón Samuel vuonna 1937. Taiteilijan tunnusomaisia teoksia ovat basalttikiveksi jäähtyneestä laavasta tehdyt kauniit muodot. Rakennustyöt alkoivat vuonna 1945 ja ne saatiin päätökseen vuonna 1986, mutta torni valmistui paljon aikaisemmin. 15-metriset ja 25 tonnia painavat piippu-urut on suunnitellut ja rakentanut saksalainen Johannes Klais. Urut valmistuivat vuonna 1992, ja niitä on käytetty useissa levytyksissä. Kirkon edessä on Leifur Erikssonin (970 – 1020) patsas. Hän oli ensimmäinen eurooppalainen, joka löysi Amerikan. Hänen uskotaan käyneen uudella mantereella vuonna 1000, mikä oli 500 vuotta ennen Kristoffer Kolumbusta. Alexander Stirling Calderin suunnittelema patsas oli lahja Yhdysvalloilta vuonna 1930 Alþingi Millennial Festival –tapahtuman yhteydessä. Tuolloin vietettiin Islannin parlamentin perustamisen 1000-vuotisjuhlaa.

Harpa konsertti- ja kongressikeskus

Harpa on Reykjavikin keskustassa sijaitseva kulttuurikeskus, josta on upeat näkymät ympäröiville vuorille ja Pohjoiselle Jäämerelle. Keskukselle on myönnetty useita arkkitehtuuripalkintoja, ja siellä on käynyt 4 miljoonaa vierailijaa vuodesta 2011 lähtien, jolloin se avattiin. Palveluihin kuuluu myös kaksi ravintolaa sekä useita kauppoja, joiden tuotevalikoimat ovat laajat.

[adinserter block=”4″]

Solfar-veistos

Solfar (Sun Voyager, auringonmatkaaja) on Jon Gunnar Arnasonin luoma häikäisevä teräsveistos. Se muistuttaa viikinkilaivaa, mutta se on unialus ja oodi auringolle. Veistoksen luota näkee myös kauniin Esja-vuoren.

[adinserter block=”3″]

Islannin kansallismuseo

Islannin kansallismuseossa esitellään elävästi maan historiaa keskiaikaisista viikinkiasutuksista nykykulttuuriin. Päänäyttelyssä on yli 2000 eri puolilta maata löydettyä esinettä. Yksi museon merkittävimmistä aarteista on Valthjófsstadurin ovi, jonka keskiaikaisissa kaiverruksissa esitetään kohtauksia kuuluisasta 1100-luvun ritaritarusta Le Chevalier au Lion. Lisätietoa: www.nationalmuseum.is

Asutusnäyttely (The Settlement Exhibition)

Adalstraetissa löydettiin vuonna 2001 arkeologisia jäänteitä, jotka osoittivat, että Reykjavikissa on ollut asutusta jo ennen vuotta 871. Kaivauksissa löytyi myös asumus 900-luvulta. Asumuksen eteinen ja seinät on säilytetty alkuperäisellä paikallaan, ja se on nyt keskeinen osa viikinkiajoista kertovaa Asutusnäyttelyä (The Settlement Exhibition). Näyttelyssä hyödynnetään myös multimedia- ja tietokoneteknologiaa, ja lisäksi näytillä on Reykjavikin keskustasta löytyneitä esineitä.

Árbaerin ulkoilmamuseo

Árbaerin ulkoilmamuseossa on yli 20 rakennusta, joista muodostuu kaupungin aukio, kylä ja maatila. Useimmat rakennuksista on tuotu Reykjavikin keskustasta. Arbaer toimi maatilana 1900-luvulle asti ja avattiin museona vuonna 1957. Museossa pääsee tutustumaan menneen ajan arkkitehtuuriin ja elintapoihin. Kesäisin vierailijat voivat tehdä tuttavuutta kotieläinten kanssa. Museon lukuisat näyttelyt ja tapahtumat esittelevat kaupungin historian eri vaiheita. Tapahtumiin lukeutuvat muun muassa käsityöläispäivät, vintageautojen esittelyt ja joulunäyttelyt. Museo on auki kesäkuusta elokuuhun päivittäin kello 10.00 – 17.00. Opastettuja kierroksia on tarjolla klo 13 sekä sopimuksen mukaan.

Ostokset

  • Keskustasta itään sijaitsevassa ostoskeskus Kringlanissa on 150 liikettä sekä useita ravintoloita ja palveluita. Näitä ovat muun muassa usean valkokankaan elokuvateatteri ja 3-9 –vuotialle lapsille tarkoitettu leikkialue Adventure Land.
  • Keskustassa sijaitseva Smáralind on Islannin suurin ostoskeskus, jossa on yli 80 liikettä, useita kahviloita ja ravintoloita, usean valkokankaan elokuvateatteri sekä monia muita palveluita. Ostoskeskus tarjoaa ilmaisen liikenneyhteyden keskustasta toukokuusta syyskuuhun. Pysäkointitilaa on runsaasti.
  • Eva on tärkeä osa vanhaa ostosaluetta Reykjavikin keskustassa. Sieltä saa maailmankuuluja naisten muotituotteita.
  • Reykjavikin vanhimmassa rakennuksessa sijaitseva Kraum on maan ensimmäinen islantilaiseen designiin keskittynyt myymälä, josta saa muun muassa tekstiilejä, koruja ja kodintarvikkeita yli 70 suunnittelijalta.
  • Astra Creative Clothes myy Islannin luonnon inspiroimia, käsintehtyjä vaatteita. Liikkeellä on Reykjavikissä kolme myymälää.
  • GuSt on naistenvaateliike, josta saa tyylikkäitä ja laadukkaita pukineita.
  • Kultur Mennistä löytyy vaatteita miehille niin liike-elämään kuin vapaa-aikaankin.
  • Jón & Óskar on yksi Islannin suurimmista koruliikkeistä, josta saa sekä islantilaisia että kansainvälisiä koruja ja kelloja. Saatavilla on myös lahjatavaroita.
  • Reykjavikin vanhassa satamassa kaupungin keskustassa sijaitsevasta Old Harbour Souvenirsista saa islantilaisia vaatteita ja muita tuotteita, joista monet ovat käsintehtyjä. Valikoimissa on muun muassa pieniä matkamuistoja, design-tuotteita, villapaitoja, hattuja ja käsineitä.
  • Vanhassa satamassa, muutaman minuutin matkan päässä keskustasta sijaitseva Kolaportid on viehättävä kirpputori, josta saa muun muassa käytettyjä vaatteita, kirjoja, DVD-levyjä, leluja ja villatuotteita. Liikkeestä voi ostaa myös islantilaisia herkkuja. Useimmisssa liikkeissä voi maksaa vain käteisellä. Pankkiautomaatille on usein pitkä jono, joten on suositeltavaa varata rahaa etukäteen.

[adinserter block=”7″]

huhti 16, 2024 - ti
Reykjavik, IS
taivas on selkeä
4°C taivas on selkeä
Wind 4 m/s, SSE
Humidity 45%
Pressure 765.82 mmHg

[adinserter block=”12″]

Kuinka Reykjavikiin pääsee?

 Basic RGBKaupunkia palvelee Keflavíkin kansainvälinen lentoasema, jonne useat lentoyhtiöt tarjoavat suoria yhteyksiä. Jotkin toimivat ympäri vuoden ja jotkin vain kesäisin. Tutustu lentoyhtiöihin täällä: http://www.visitreykjavik.is/city/flying-iceland Suoria lentoja Reykjavikiin on muun muassa Bergenistä, Brysselistä, Amsterdamista, Barcelonasta, Birminghamista ja Riiasta. Icelandair ja Finnair liikennöivät Helsingistä Reykjavikiin.

laivaSmyril Line Ferry liikennöi lautoilla Tanskasta Reykjavikiin. Kaupunki on myös yksi suosituimmista risteilykohteista Pohjois-Atlantilla, jonne monet alukset saapuvat Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Lue lisää: http://www.smyrilline.com/, http://www.cruiseiceland.com/

[adinserter block=”1″]

Reykjavikin sisäinen liikenne

  • Reykjavikin julkinen liikenne hoidetaan linja-autoin. Kattavan verkoston ansiosta tärkeimpiin kohteisiin pääsee helposti. Matkailijat voivat hankkia Reykjavik City Card –kortin, jolla voi matkustaa julkisessa liikenteessä rajattomasti 24, 36 tai 72 tunnin ajan. Kortti oikeuttaa myös sisäänpääsyyn tärkeimpiin kohteisiin sekä alennuksiin kaupoissa ja ravintoloissa. Lisätietoa: http://www.publictransport.is/
  • Auton vuokraaminen on myös mahdollista. Tutustu autovuokraamoihin täällä: http://www.visitreykjavik.is/city/rentals
  • Reykjavikissa on useita taksiyhtiöitä, ja taksin voi tilata puhelimella. Jotkin taksiyhtiöt tarjoavat erikoishintoja lentokentältä keskustaan ja takaisin. Matka kestää tunnin. Lue lisää täältä: http://www.visitreykjavik.is/city/taxi

[adinserter block=”2″]