28 Jan Liverpool

Merellinen Liverpool sijaitsee Merseysiden alueella Luoteis-Englannissa, Liverpoolin lahden rannikolla Irlanninmerellä. Siellä on noin 460 000 asukasta, ja koko metropolialueella noin 1,5 miljoonaa. Kaupunki tunnetaan musiikkielämästään.  Guinnessin ennätystenkirjassa se on nimetty pop-musiikin pääkaupungiksi. Beatles on kuuluisin Liverpoolista alkunsa saanut yhtye. Liverpoolin perusasukas, “scouser”, puhuu hassunkurisella murteella ja varmasti osaa juhlia. Liverpool oli Stavangerin ohella toinen Euroopan kulttuuripääkaupungeista vuonna 2008.

Liverpool on perustettu vuonna 1207. Merenkulkukauppa Länsi-Intiasta sai kaupungin kukoistamaan 1600-luvulla. 1800-luvun alkuun mennessä suuri osa ulkomaankaupasta kulki Liverpoolin läpi, ja kaupungin loisteliaat rakennukset heijastivat tätä rikkautta. Vuonna 1830 Liverpoolista ja Manchesterista tulivat ensimmäiset kaupungit, joilla oli rautatieyhteys. Nykyään kaupungissa on useita taidegallerioita, museoita ja maamerkkejä, ja se on kulttuuriarvoltaan tärkeä englantilainen metropoli.

[adinserter block=”14″]

Joitakin nähtävyyksiä

Albert Dock

Tämä vanha varastoalue jokirannassa on nykyisin ajanvietekeskus, jossa on kauppoja, asuntoja, ravintoloita, pubeja, hotelleja, gallerioita ja museoita. Siellä on esimerkiksi Merseysiden merimuseo, Kansainvälinen orjuusmuseo ja The Beatles Story -museo.

Liverpool Metropolitan Cathedral

Tämä moderni katolinen katedraali Merseysidessä rakennettiin vuosina 1962 – 1967. Sen upein yksityiskohta on torni laajoine lasimaalausalueineen kolmessa värissä: keltainen, sininen ja punainen, jotka edustavat pyhää kolminaisuutta. Kauniin valkoisen marmorialttarin yläpuolella on kruunun muotoinen valtaistuinkatos, joka koostuu kaiuttimia ja valoja sisältävistä alumiiniputkista.

[adinserter block=”4″]

Victoria Gallery ja museo

Liverpoolin yliopiston museoon Brownlow Hillissa on vapaa pääsy. Se sisältää merkittävän taidekokoelman maalauksia, keramiikkaa ja veistoksia. Esillä on muun muassa Joseph Wrightin, J.M.W. Turnerin ja John James Audubonin töitä. Siellä on myös lahjatavarakauppa ja Waterhouse Café -kahvila pohjakerroksessa.

The Beatles Story -museo

Tämä museo on omistettu kuuluisimman liverpoolilaisen yhtyeen uralle ja vaiheille. Siellä on nähtävillä esimerkiksi George Harrisonin ensimmäinen kitara, Paul McCartneyn signeeraama sininen White Album, interaktiivinen Discovery Zone lapsille sekä vuosien 1963 – 64 kiertuetta esittelevä kuvagalleria.

[adinserter block=”3″]

Ostokset

  • Liverpool One -kauppakeskus kaupungin keskustassa tarjoaa ostoksia, vapaa-aikaa ja viihdettä kolmella tasolla ja yhdistää pääostosalueen vesirajaan ja Albert Dockiin.
  • MetQuarterissa Whitechapelin alueella on yli 40 kauppaa, jotka keskittyvät Leviksen, Tommy Hilfigerin ja Hugo Bossin kaltaisiin huippumerkkeihin. Siellä on myös paljon erinomaisia kahviloita.

Ajanvietto

  • Mathew Streetin ja Concert Squaren ympäröimät alueet Wood Streetin lähellä ovat paikallisen yöelämän keskuspaikat.
  • Seel Street tunnetaan Iso-Britannian neljänneksi muodikkaimpana katuna. Siellä on esimerkiksi elävää musiikkia tarjoava Heebie Jeebies -yökerho.
  • Liverpoolin Mersey River Festival katuteattereineen ja pooloturnajaisineen järjestetään vuosittain kesäkuussa.

[adinserter block=”7″]

huhti 15, 2024 - ma
Liverpool, Reino Unido
hajanaisia pilviä
8°C hajanaisia pilviä
Wind 14 m/s, W
Humidity 74%
Pressure 751.56 mmHg

[adinserter block=”12″]

Top 5 Liverpoolissa

  1. Pubit Seel Streetillä
  2. Ostokset Liverpool Onessa
  3. Albert Dock kauppoineen ja museoineen
  4. Liverpool Metropolitan Cathedral
  5. Victoria Gallery ja museo

[adinserter block=”1″]

Kuinka Liverpooliin pääsee?

Basic RGBAlueella palvelee kansainvälinen Liverpool John Lennon Airport. Luettelo sen matkakohteista on täällä.

Basic RGBPäärautatieasema on Liverpool Lime Street. Junia liikennöi sinne usein seuraavista kaupungeista:  Manchester, Lontoo, Birmingham, Nottingham, Leeds ja York. Junayhteyksistä vastaa National Rail. Katso aikataulut ja lippujen hinnat täältä.

bussiNational Express ja Megabus liikennöivät linja-autoja Liverpoolin ja Iso-Britannian suurkaupunkien välillä.

Liverpoolin sisäinen liikenne

  • Kaupungin bussilinjoja ajavat Stagecoach Merseyside ja Arriva North West. Lipun hinta on yleensä alle  3 puntaa, ellei matkusta Liverpoolin ulkopuolelle.
  • “N”-kirjaimella alkavat linjat ovat Arrivan tarjoamia yölinja-autoja. Ne liikennöivät vain perjantaisin ja lauantai-iltaisin noin aamuneljään asti ja lähtevät Queen Squaren linja-autoasemalta.

[adinserter block=”2″]