25 Oct Saksa – urheilumahdollisuuksien maa

Haluatko lähteä laskettelemaan, patikoimaan tai nauttimaan keskieurooppalaisesta kylpylästä? Näiden lajien harrastamiseen on Saksassa lukuisia mahdollisuuksia. Esittelemme muutamia erinomaisia kohteita.

[adinserter block=”14″]

Zugspitze

Zugspitze on Saksan korkein laskettelukeskus, jossa on maan ainoa jäätikkö. Kokemus on aivan omanlaisensa. Rinteet nousevat lähes 3 000 metriä merenpinnan yläpuolelle, jossa laskettelua ja lumilautailua voi harrastaa aidolla luonnonlumella. Vaikka alla oleva laakso peittyy sumuun, ylhäällä vuorilla aurinko paistaa kirkkaana. Zugspitzen parasta antia on verraton 360-asteinen panoraamanäkymä 400 vuorenhuipun yli neljään maahan. Saksan korkein aurinkoterassi on upea elämys. Keskukseen pääsee ratasjunalla sekä Eibseen köysiradalla. Lunta on kuusi kuukautta vuodessa, ja keskuksessa on mahdollisuus harrastaa vaikkapa vapaalaskua, johon saa varusteopastusta. Lajia harrastaville annetaan tärkeää tietoa lumivyöryistä. Alueella on myös automaattinen varoitusvalo lumivyöryjen varalle. Vapaalasku ei sovi aloittelijoille. Keskuksessa on yhteensä 20 kilometriä eritasoisia, hyvin hoidettuja rinteitä. Kelkkailua voi myös kokeilla. Neljä panoraamanäkymin varustettua ravintolaa tarjoavat makoisaa ruokaa.

Garmisch-Classic

Useista vuoristomaisemista koostuva Garmischin perinteinen keskus on unelmapaikka talviurheilun ystäville. Alueelta löytyy hyvin hoidettuja rinteitä aloittelijoille sekä historiallisia ja vaativia rinteitä ammattilaisille. Rinteitä on yhteensä 40 kilometriä. Ammattilaisrinteitä ovat Kandahar– ja Olympia-mäet. Lapsille opetetaan alkeita Kinderlandissa lähellä Hausbergbahnin köysirata-asemaa. Historialliset rinteet sijaitsevat perinteisellä alueella (Classic Area), ja näihin kuuluvat Alpspitze, Kreuzeck ja Hausberg. Laskettelu Garmisch-Partenkirchenissä alkoi Kreuzeckin vuorella. Jo vuonna 1926 ensimmäiset lajista innostuneet hyppelehtivät Hexenkesselistä (noidankattila) ja saivat hämmästystä osakseen. Hausbergin ja Kreuzeckin välinen alue tunnetaan perinteisistä alppihiihdon maailmancupin osakilpailuista Kandaharin ja Olympian rinteillä.

Auringosta pitävät arvostavat erinomaisesti hoidettuja rinteitä, joihin pääsee Längenfelderin hisseiltä ja Osterfelderkopfilta. Alpspitzistä pääsee hissillä 2 050 metriin, ja useimmat laskijat aloittavat päivänsä sieltä. Kreuzeckin alue on 1651 metrissä, ja rinnettä laskiessa voi nauttia ohikiitävistä maisemista. Kreuzeckin köysiradan gondolihisseihin mahtuu 15 ihmistä, ja sillä pääsee huipulle seitsemässä minuutissa.

Kesäisin laskettelukeskusten alueella järjestetään opastettuja kierroksia, ja siellä voi myös patikoida ja kiipeillä.

[adinserter block=”4″]

Nebelhorn / Oberstdorf

Nebelhorn eroaa edukseen muista Allgäun alueen laskettelukeskuksista. Siellä on taatusti lunta, ja panoraamanäkymä on ainutlaatuinen. Alueen korkein köysirata vie kävijät laajoille, hyvin hoidetuille rinteille ja Saksan pisimmälle lasketteluradalle (7,5 km) ja tarjoaa varmasti jokaiselle jotakin. Aloittelijat ja ne, jotka eivät laskettele, voivat vierailla NTC-puistossa Seealpen asemalla. Hieman loiva ja monipuolinen alue taikamattoineen ja liukumäkineen tarjoaa kävijöille monenlaisia aktiviteetteja, kuten esimerkiksi kourulaskua (snowtubing), laskettelua suksituolin kanssa eli skifoxia (katso video: https://www.youtube.com/watch?v=KQedGaIYKN4) sekä lumipyöräilyä (snowcycling). Keskuksessa on 128 kilometriä rinteitä ja yli 76 kilometriä maastohiihtolatuja. Köysiratoja on 10, tuolihissejä 14 ja T-bar-hissejä 23. Latuja käytettiin vuoden 2005 hiihdon MM-kisoissa. Lapset ja lapsenmieliset voivat laskea mäkeä kelkalla. Tarjolla on myös kierroksia pätevän kouluttajan opastuksella. Söllereckin hiihtokoulussa opetetaan laskettelemaan rasittamatta niveliä. Jäätyneillä järvillä ja jäästadionilla voi luistella ja pelata curlingia.

[adinserter block=”3″]

Patikointiretket

Patikointi on Saksassa suosittu harrastus. Kesäisin sitä voi harjoittaa laskettelukeskuksissa, mutta on myös monia muita vaihtoehtoja. Tässä esitellään neljä vaihtoehtoa.

Rodachtalin nautintopatikointi (Genusswandern im Rodachtal)

Saksojen yhdistymisen jälkeen Thüringeniin kuuluvan Heldburgin ja Baijeriin kuuluvan Coburgin rajalla sijaitseva Rodachtal on kasvanut yhteen. Aluetta yhdistää kieli, kulttuuri, arkkitehtuuri ja talous. Kaupungin alueella kävelyn voi yhdistää mielenkiintoisiin nähtävyyksiin. Alueelle ominaista elämää kuvaavat ihastuttava maaseutu, näkemisen arvoiset kaupungit ja kylät ja vieraanvaraiset ihmiset. Harvinaiset hedelmätarhat, varjoisat lehti- ja sekametsät sekä luonnonläheiset purot tarjoavat rauhaa ja rentoutumista. Kaunis, mäkinen ympäristö soveltuu erinomaisesti pitkille kävelyretkille, patikointiin sekä pyöräilykierroksiin. Käytettävissä on pitkä patikointiverkosto, jolla voi myös pyöräillä. Mahdollisuuksia on kalastukseen, golfiin, uintiin, tennikseen ja retkeilyyn. Kuumailmapallon tai hevoskärryn kyytiin voi myös päästä. Kaksi kylpylää, Bad Colberg ja Bad Rodach tarjoavat keholle virkistystä yksilöllisin hoidoin, hieronnoin ja terapioin.

Südheiden patikointiparatiisi (Wanderparadies Südheide)

Hampurin ja Hannoverin välillä sijaitsevassa Südheiden patikointiparatiisissa on tarjolla 23 patikointikierrosta, joilla voi tutustua Südheiden kansallispuiston vaihtelevaan luontoon: nummiin, jotka ovat kaikki erilaisia, jokilaaksoihin kirkkaine puroineen, tyypillisiin mäntymetsiin, lehti- ja sekametsiin sekä soihin. Fischbekin ja Cellen välillä kulkeva suosittu pitkän matkan patikointireitti Heidschnuckenweg on kierros- ja teemapolkuineen osa keskuksen patikointiverkostoa, ja se toimii myös päiväpatikointiretkien lähtöpaikkana. Patikointipolut alkavat parkkipaikoilta, joissa on reiteistä kertovat infotaulut. Reittien varrella on upeita levähdyspaikkoja luonnon keskellä.

Patikointia Woid Woifen kanssa (Wanderungen mit dem ”Woid Woife”)

Tunnettu saksalainen entinen kehonrakentaja Woid Woife, oikealta nimeltään Wolfgang Schreil, esittelee kymmenellä retkellä kesäkuusta lokakuuhun kotiseutunsa. Kierrokset ovat rauhallisia tutustumisretkeä metsän ihmeisiin. Retkillä odottavat hirvet, muuttohaukat, tikat, kyyt, oravat, liskot ja monet muut tunnetut ja tuntemattomat kasvi- ja eläinlajit. Retkillä on aina jotakin uutta löydettävää, mutta mitä, sitä ei voi tietää retken alkaessa.

Tannheimin laakso

Tannheimin laaksoa on usein sanottu Euroopan kauneimmaksi vuoristoksi, eikä ihme: siellä on jyrkkiä huippuja ja kuvankauniita niittyjä. Idyllisellä, 1 100 metrin korkeudessa sijaitsevalla vuoristolla on tarjottavanaan enemmänkin kuin vain tarunhohtoiset luonnonpuitteet: kävijää odottavat lukuisat patikointipolut laakson ja vuorenhuipun välissä, 22 monipuolista pyöräilyreittiä sekä runsaasti vapaa-ajan aktiviteetteja koko perheelle. Tannheimin laakso sijaitsee Itävallassa, muutaman kilometrin päässä Saksan rajasta.

Laakson tunnuslause on ”Patikointia kolmella tasolla” (Wandern auf drei Etagen). Alin taso sopii nautintopatikoijille: kävelyretkiä kylästä kylään, rantatiet Haldensee-järvellä ja villin romanttinen Vilsalpsee-järvi. Tasoa ylempänä ovat ihastuttavat korkeat polut suurenmoisine näkymineen. Kolmannella tasolla on vaativia kierroksia kokeneille alpinisteille ja jännittäviä reittejä urheilukiipeilijöille. Erilaisilla teemapoluilla voi kokea kiehtovia patikointielämyksiä. Näitä ovat muun muassa Schmugglersteig (salakuljettajan polku) sekä 9erlebnisweg (yhdeksän elämyksen tie), jossa on 11 infopistettä.

Kylpylät

Saksassa on lukuisia rentouttavia kylpylöitä, joissa viihtyy koko perhe. Esittelemme niistä kaksi.

 

Hotel Therme Bad Teinach

500 metrin korkeudessa sijaitseva, Teinachin laakson tuulten suojelema ja metsien ympäröimä kylpylä on Baden-Württembergin alueen perinteisistä kylpylöistä pienin. Siellä on tarjolla kaikkea, mitä kunnon kylpylälomaan tarvitaan: raikasta Schwarzwaldin ilmaa, terapeuttisia mineraalikylpyjä, monipuolisia lääketieteellisiä hoitoja sekä erilaisia kulttuuritapahtumia.

Kylpylähotelli sijaitsee pikkukaupungin idyllisen kylpyläpuutarhan yhteydessä. Tilavalla alueella on sekä sisä- että ulkoaltaita. Saatavilla on eurooppalaisia, aasialaisia, amerikkalaisia ja intialaisia hoitoja,  hierontoja ja kylpyjä, manuaalista terapiaa, osteopatiaa ja imusuonten kuivatusta. Erilaisia kauneushoitoja ja ravinto-ohjeita on niin ikään saatavilla. Iltaisin voi nauttia kylpylän oman orkesterin musiikista.

 

Lisätietoa: http://www.wellnesshotels-resorts.de/en/black-forest-wellness-spa-hotel-therme-bad-teinach-baden-wuerttemberg

 

Lundenbergsandin hotelli ja kylpylä (Lundenbergsand Hotel und Spa)

Tämä hurmaava kylpylä sijaitsee suolaisessa meri-ilmastossa Pohjanmeren rannikolla. Hotellissa yhdistyy pohjoissaksalainen vieraanvaraisuus ja nykyaikainen tunnelma. Panoraamaterassilta voi nauttia henkeäsalpaavista näkymistä, ja allas on upea. Rentouttavissa hoidoissa käytetään Pohjois-Saksan tyypillisiä tuotteita, kuten Pohjanmeren mutaa, levää, merisuolaa ja mineraaleja. Mutakylpyä voi kokeilla Watt´n Spassa. Kylpy pehmentää, puhdistaa ja lisää kehon olennaisia mineraaleja. Nuorentava hoito Meeresfrische (meren raikkaus) on koko kehon kuorinta merisuolalla, jonka jälkeen keho peitetään levällä. Kylpylä sijaitsee 8 kilometrin päässä Husunin kaupungista.

Kuvat: CC-lisenssillä / Svíčková, OctagonErnst Kiessling on-off., SB68Manm, Franzfoto,

[adinserter block=”7″]

[adinserter block=”12″]

[adinserter block=”1″]

[adinserter block=”2″]